Suomen
rauta
·Teollisuuden historiaa·

Topeliuksen Suomessa teollistuminen oli vasta alkuvaiheissaan. Topeliukselle oli kuitenkin täysin selvää, että ihmisellä oli oikeus ja velvollisuus valjastaa luonto palvelukseensa ja jalostaa sen antimia hyödykseen. "Kaikki alkuaineet: tuli, ilma, vesi ja vuorten malmi ovat täällä, Jumalan käskystä, ihmisten palveluksessa.", hän kirjoitti 'Suomen rauta' -luvussa.

Teollisuutemme selkärangaksi muodostui puunjalostus. Tämän teollisuudenhaaran edistymistä Topelius ei välttämättä katsonut joko kohdassa hyvällä. Hänelle metsä oli suomalaisten ikiaikainen turva, johon saattoi nojata niin suojaa, rakennusaineita kuin viljelysmaata haettaessa. Vastuuttomia olivat "halonhakkaajat, tervanpolttajat, sydenpolttajat, tukkienhakkaajat; ne kaatavat kaikki, mikä vain kelpaa, ilman siemenpuutakaan jäljelle jättämättä." ... "Voitonpyyntö viettelee monen myymään tai kaatamaan koko metsänsä, sen sijaan että hän vuosittain hakkaisi täysikasvuiset puut ja saisi pysyväisen hyödyn metsästänsä."

·Tietoja Möhkön ruukista vuodelta 1866·

"Kuinka voimme sen selittää, että metallia, joka puhtaana ollessaan ei sula vedessä, kuitenkin makaa paljolta soiden ja järvien pohjassa?"

Tietoja Möhkön ruukista vuodelta 1866 Juantehdas, Urimolahti, Hyppyrinkoski, Salahmi, Varkaus, Säyneinen, Kortteinen, Pankakoski, Ilajankoski, Möhkö, Käenkoski, Värtsilä, Souru …

Verraten pitkä on autonomian aikana Pohjois-Karjalassa ja -Savossa toimineiden rautaruukkien lista. Niiden perustana ei ollut niinkään vuoriteollisuus, vaan - kuten Topeliuskin toteaa - otettiin "enin osa rauta-ainetta järvistä ja soista". Näin tapahtui myös Ilomantsin Möhkössä, missä rautaruukin masuuni otettiin käyttöön kesällä 1849. Toimet ruukin perustamiseksi oli käynnistänyt Sortavalan kaupungin järjestysmies Carl Gustaf Nygren jo v. 1836, mutta toteuttamisasteelle hanke pääsi vasta kun Nygren oli myynyt Möhkön perustamisoikeuden pietarilaiselle nimineuvos Adolf von Rauchille. - Ylipäätään venäläinen ja muu ulkomainen pääoma oli osoittanut kiinnostusta itäsuomalaista järvimalmia kohtaan.

Möhkön ruukki päätyi vuonna 1851 Nils Ludvig Arppen ja hänen rahoittajiensa omistukseen. Arppen johdolla ruukkia kehitettiin voimakkaasti. Arppen kuoleman (v. 1861) jälkeen perikunnan omistukseen siirtynyt ruukki työllisti edelleen suuren määrän ammattimiehiä ja etenkin erilaiset rahtikuljetukset tarjosivat monille työtilaisuuksia.

Omistusjärjestelyjen jälkeen Wärtsilä Osakeyhtiölle päätyneen ruukin toiminta loppui v. 1908. Jo pelkästään suuret rahtikustannukset olivat syöneet syrjäisen ruukin kilpailumahdollisuuksia. Elämä ei silti Möhköstä loppunut. Pienimuotoisempi pajatuotanto jatkui, mutta ennen kaikkea metsä- ja uittotyöt korvasivat niitä ansiomahdollisuuksia, joita ruukin myötä oli menetetty.

Möhkön ruukilla työskenteli vuonna 1866 useita kymmeniä työmiehiä vakinaisina. Epäilemättä ruukin työllistävä vaikutus oli tätä merkittävästi laajempi muun muassa kuljetusten järjestämisen vuoksi.

·Sahasuunnitelmia Mustinlahdessa·

Sahasuunnitelmia Mustinlahdessa Sahateollisuus kehittyi Suomessa voimakkaasti 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Kehitystä edesauttoi höyryn valjastaminen sahojen käyttövoimaksi, sillä näin sahoja voitiin perustaa myös sellaisten vesistöjen äärelle, joista ei löytynyt riittävästi tai säännöllisesti koskivoimaa rattaita pyörittämään. Suuri osa kasvusta sijoittui eteläiseen ja kaakkoiseen Suomeen. Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta esiteltiin senaatille vuosina 1860–1885 ainoastaan 7 vesisahan ja 8 höyrysahan perustamishakemukset, kun vastaavat luvut olivat koko maan osalta 109 ja 163. Yksi Kuopion lääniin sahaa suunnitelleista yrittäjistä oli viipurilainen kauppahuone Rundgren & Söderman, jotka jättivät v. 1874 hakemuksen sahan perustamisesta Kuopion pitäjään Mustinlahteen, nykyiseen Tuusniemen kunnan Jänissalon kylään. Paikalla oli entuudestaan 1850-luvulta lähtien toiminut vanha saha

·Ammattilaisia ulkomailta·

Ammattilaisia ulkomailta Ilman ulkomaisia teollisuudenharjoittajia suomalainen teollisuushistoria näyttäisi epäilemättä hyvin toisenlaiselle. Kaikille teollisuudenaloille ei myöskään löytynyt Suomesta riittävästi käytännön ammattiosaamista, vaan jalostamisen taito oli tuotava muualta. Utrassa vuosina 1874–1906 toiminut lasitehdas nojasi alusta lähtien etenkin Ruotsista ja Belgiasta saapuneisiin ammattilaisiin. Heitä tarvittiin niin tehtaan johtamisessa kuin lasinpuhalluksen kaltaisissa vaativimmissa tehtävissä.

·Luetteloitua teollisuutta·

Luetteloitua teollisuutta Teollinen tuotanto vaatii yleensä voimaa, ja vesistörikkaassa Itä-Suomessa sitä oli saatavissa vedestä. Virtaavan veden voimalla pyörivät myös useimmat jauhomyllyt. Vesimäärien luontaiset vaihtelut heijastuivat kuitenkin jauhatuksen säännöllisyyteen, joten höyrykoneen omistajat olivat voimansaannin osalta kilpailijoitaan paremmassa asemassa. Hevosvoimilla mitattuna höyrykone arvioitiin myös monta kertaa tehokkaammaksi kuin tyypillisen yhden kiviparin myllyn käyttämä vesivoima.

·Sähköistämista omin voimin·

Sähköistämistä omin voimin Sähkö oli tulevaisuutta, sen tiesi kesällä 1913 myös tehtailija F. E. Svensson Kiteen Matkaselän kylästä. Hän rakennutti tuolloin omistamalleen Sahakosken tilalle sähkölaitoksen, josta riitti virtaa tilan omien tuotantolaitosten, kuten sahan ja leipomon, valaisemiseen sekä sähkömoottoreiden pyörittämiseen. Valaistusta varten virtaa tuotettiin 110 voltin ja moottoreita varten 220 voltin jännitteisinä.

·Ulkomaista omistusta·

Kontiolahdella oltiin myötämielisiä ... ... Kiteellä myös hieman epäileväisiä.

Monet Suomessa teollista toimintaa harjoittaneista yrityksistä olivat ulkomaisessa omistuksessa. Kauppaneuvos A. J. Mustosen kuoltua merkittävä osa hänen liiketoimistaan siirtyi englantilaisen kauppahuoneen Egerton Hubbard & Co:n omistukseen. Yritys anoi vuonna 1881 lupaa harjoittaa sahaliikettä mm. Kontiolahden Utrassa ja Kiteen Puhoksessa. Kontiolahdella ei toivetta vastustettu, ja myös Kiteellä oltiin periaatteessa myönteisiä. Yhtiön ulkomaalaisuuden takia kiteeläiset eivät kuitenkaan puoltaneet lupaa kuin kolmeksi vuodeksi. - Yhtiön toiveet Puhoksen suunnalla eivät lopulta toteutuneetkaan, vaan saha päätyi suomalaiselle yhtiölle.

·Työntekijän turvaksi·

Työntekijän turvaksi Teollisuustyöntekijän ja hänen perheensä toimeentulo oli täysin sidoksissa perheen elättäjän työkykyyn. Yleisen sosiaaliturvan ollessa vielä lähes olematonta, työntekijöiden omilla toimilla oli suurin merkitys oman taloudellisen turvallisuuden parantamisessa. Työntekijöiden yhteenliittyminä erilaiset avustuskassat tarjosivat määrätyin edellytyksin jäsenistölleen turvaa sairauden kohdatessa. Kassan jäsenen kuollessa kassa myös saattoi auttaa muuta perhettä selviytymään verrattain korkeista hautajaiskustannuksista.

·Haittojen hillitseminen·

Haukipuron oluttehdas

Kuopion Anniskelu Osakeyhtiö

Olutpanimot ja viinatehtaat kuuluivat jokaisen vähänkin suuremman kaupungin kuvaan etenkin 1860-luvulta lähtien. Näin oli myös Joensuussa ja Kuopiossa. Kehitystä vauhditti vuonna 1866 voimaantullut lainsäädäntö, joka kielsi viinan kotipolton ja siirsi sen tuotannon isommissa tehtaissa tapahtuvaksi.

Yksi ahkerimmista joensuulaisista oluenvalmistajista ja viinatehtailijoista oli kauppias Ivan Kononoff, joka perusti ensimmäisen oluttehtaansa v. 1862 Rantakadun ja Niskakadun kulmauksessa sijaitsevalle tontille korttelissa n:o 22. Panimo siirtyi v. 1885 Petter Parviaiselle ja sen nimeksi tuli Haukipuron oluttehdas.

Alkoholijuomien teollinen valmistus ei välttämättä ollut kaikkien parhaaksi, sillä tuotteille oli paikoin kysyntää liiankin kanssa. Haittojen lievittämiseksi ja toisaalta myös niiden hyvittämiseksi useisiin kaupunkeihin perustettiin anniskeluyhtiöitä, joiden liikevoitot ohjattiin suurelta osin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Kaupungit saattoivat viinanmyyntilupia myöntäessään suosia näitä yhtiöitä, ja näin tiedetään myös tapahtuneen.

Takaisin sivun alkuun
Suomen rauta
Hallayö
Suomen kielestä
Karjalaisista
Venäläiset Suomessa
Yhteiskunnasta
Yhdistyskeinot
Kirkko ja koulu

* * *

Näyttelyn taustaa
Aloitussivulle